Tänää olikin vähän hurja päivä tallilla. Tallille saapui uus heppa, joten Spirit siirtyi uuteen tarhaan ja pääsi seuraamaan uuden hevosen saapumista innokkaana. Poika ravasi tarhan yhtä sivua kokoajan edes takaisin ja olisi niin mielinyt mennä tervehtimään uutta tuttavaa. Samassa alkoi taas se sisäinen villi ori nousta pintaan :D Ensimmäistä kertaa herra ei susotunut tulemaan vastaan kun lähdin tarhasta hakemaan. Katsoi vain hetken ja fiuuummmm karkuun ja taas juoksemaan sitä tarhan sivua... No sain lopulta pojan kiinni ja vein sitten sisälle ja harjasin. Ulkona tuuli todella kovaa, joten emme ottaneet riskiä lähtemällä ratsastamaan vaan juoksutusta taas. Marika toimi tosin tänään juoksuttajana.
Kentälle päästiin ja matkalla piti vähän huudella ja olla niin polleana. "Hei olen Spirit, hei olen yhä olevinaan ori." No mutta kentälle asti päästiin kuitenkin!
Juoksuttaminen aloitettiin turhankin railakkaasti, mutta alkoi poika siitä sitten rauhoittumaan ja näyttämään taidonnäytteitään, kuinka kuljetaan rauhallisesti liinassa. En voi Spiritin kohdalla sanoa, että se koskaan niin täydellisesti mallin mukaan menisi, mutta paremmin joka kerta.
Pitkän ravailun jälkeen siirryttiin laukannostoihin ja jopa tällä kertaa askellaji todella oli laukka eikä jotain siltä
väliltä! Olin varsin yllättynyt.
Tässä meidän hieno taidonnäyte laukasta!
Päivän loppuhuipennus. Saatiin jopa hieno rakennekuva!
Ompas täällä komea hevonen :) Jäin seurailemaan !
VastaaPoistawww.meandmydreamdogs.blospot.com
Kiitos :) Oli alkujaan vähän rönssee lämppäri mut hieno siitä saatiin!
Poista